Joulunalustunnelmat ja sitä suuntaa. Lue vaikka … kolmasosa.
On jouluaattoilta vuonna 1980. Pukki on tuonut formula-autoradan. Autot ovat hienoimpia koskaan näkemiäni. Kuljettajina tietysti Keke ja ehkä Alain Prost.
Rata saadaan valmiiksi ja sitä koeajetaan. Pukin käynnistä on kulunut arviolta kolme varttia. Isä astuu epähuomiossa matolle maastoutuneen autoni päälle kohtalokkain seurauksin.
En muista, kuinka surullinen olin, mutta muistan tapahtuman.
Joulun vietto merkitsee muistoja ja tapoja: Potkuri liiteristä, tšekkoslovakialaiset konvehdit ja liian sakea sekahedelmäsoppa.
Runsaan kymmenen vuoden ajan jouluni ovat olleet villi sekoitus juhlintaa vaimoni kotona ja heti perään minun kotonani. Tai toisin päin. Pakettiin ovat kuuluneet myös vierailut vaimoni sukulaisten jouluissa.
Muutamana viime vuonna olemme halunneet yhä isomman annoksen joulua omassa kodissamme. Sumplimisen ja säätämisen määrä on ollut melkoinen. Minä päivänä, moneltako ja kenen luona syödään? Ai, ette jää kahville?
Suunnitelman toteutus on edellyttänyt paljon kilometrejä ja turhan reipasta autoilua. Niinpä päätimme nyt jo hyvissä ajoin, että tuleva joulu on meidän ensimmäinen autoton joulumme. Emme lähde mihinkään. Tulkoon vuori Mooseksen luo.
Päätös olla joulu kotona oli helpottava. Mutta sitten aloin epäillä. Pärjääkö isomummo? Kuka ne kaikki Juhlapöydän konvehtien zabaglionet nyt syö? Joulu vetää mielen herkäksi.
Vuoden loppu saa muutenkin ajatukset kääntymään menneeseen. Mikä on ollut minun roolini tässä myllerryksessä? Metsäteollisuuden leikkaukset, puutullit ja kotimaisen puutavaran heikko saatavuus. Onko toistuva joulupuun varastaminen johtanut massairtisanomisiin?
Syntyy valtava halu auttaa vähäosaisia ja kärsiviä. Pääsevätkö kaikki halukkaat perheet jouluksi Bangkokiin? Entäpä pois Bangkokista?
Mitä jos kaikki isät eivät olisikaan halunneet Crocseja? Taantuman kynnyksellä loisin mielelläni järjestelmän, jossa nuo kengän tapaiset voi halutessaan vaihtaa takaisin valuutaksi. Voisin sitten vuoden päästä ottaa Oslossa vastaan stipendin.
On jouluaattoilta vuonna 2008. Pukki kävi kolmisen varttia sitten. Hän oli liikuttunut ja hintelä pukki. Arviolta 189 cm ja 73 kg.
Istun lattialle niin, että sattuu. Löydän altani leikkikalun. Poikamme sai sen joululahjaksi. Se on puinen purjelaiva. Kannella on tietysti kapteeni ja ehkä koira.
Laiva on vahvaa tekoa eikä ole moksiskaan.