Halutaan muutto

Etsimme parhaillaan uutta, isompaa kotia. Se on vaikeaa. Sitä on niin tosissaan.

Halu löytää koti tietyltä alueelta tekee etsimisestä vielä haastavampaa. Kohta kymmenen vuotta samassa kaupunginosassa sitoo ihmeen tiukkaan. On jo ne lasten kaverit, kerhotkin.

Sitä tulee alueuskolliseksi.

Rakentamisen ja rakennuttamisen rajasimme pois uuden kodin hankintavaihtoehdoista. Sopivan paikan pitää löytyä myynnissä olevista kohteista.

Tai sitten, ainahan voi haaveilla: entä jos vain saisi valita, mihin näistä kaikista taloista muuttaisimme?

Alun perin päämäärättömät, täysin viattomat sunnuntain jäätelönhakukävelyt muuttuvat tarkoitushakuisiksi löytöretkiksi. Tarpeeksi monta kierrosta kortteleiden ympäri ja toivotaan toivotaan -lista on valmis.

Tuo ei ole riittävän iso, tuo ei tosiaan ole riittävässä kunnossa, mutta tämä on kyllä hieno.

Sitten yhtenä pimentyneenä perjantai-iltana kuulin tutun tutulta, että yksi näistä ’meidän kodeista’ tulee ehkä kohta myyntiin.

Huumaantuneena ajattelin, että nyt on kiire. Eihän voi tietää, kuinka moni on tulossa samalle näytölle.

Väitän, etten koskaan ole pukeutunut niin nopeasti. Lähdin matkaan keltaisella trikoopaidalla ja kilpapyörällä eli matalalla profiililla.

Poljin talon ohi edestakaisin ihan onnistuneesti aiheuttamatta sen suurempaa hämminkiä.

Palasin kulmille uudestaan seuraavana aamuna. Vakuutuin näkemästäni. Tämä se on!

Selvitin asiaa tarkemmin. Sain tietää, että kyseinen talo ei ole myynnissä eikä ole myyntiin tulossakaan.

John Websterin pistämättömässä dokumentissa Pölynimurikauppiaat (1993), tuore myyjä Kimmo kohtaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia.

Pölynimurikauppias Kimmo on tavattoman innokas, mutta hän ei saa vastapuolta lainkaan kiinnostumaan asiastaan. Kimmo menee lukkoon ja alkaa hokea, ilman minkäänlaista vastakaikua: ”Eiköhän me olla yhtä mieltä siitä, että te tarvitsette tämmösen?”

Olin niin yksin, että ymmärsin Kimmoa.

Kehitin lohdullisen päiväunen.

Haaveilemamme kohteen nykyinen omistaja viisas ja jalo nykyinen omistaja ottaa ohjat omiin käsiinsä. Hän löytää minut etsimättä, pysäyttää isällisesti ja sanoo: ”Te muutatte meille.”

Sanojensa vakuudeksi hän tarjoaa viikunahilloa ja pyöreän keksin.

 

Suuri stand up kiertue Marko Kämäräinen