Elettiin vuoden 2011 kevättä. Siivoustyön johtaja Olli Lindholm ei halunnut uskoa korviaan. Luottolääkäri kertoi Lindholmin tarvitsevan kuulolaitteen.
”Se oli kova isku. Tajusin, etten erota mopin ja imurin ääntä toisistaan.”
Lindholm jäi puille paljaille. Aikansa kuluksi hän ajoi taksia ja pian alkoikin tapahtua. Yhtäkkiä ihmiset halusivat nimenomaan Olli Lindholmin taksin kyytiin.
”Koko taksikuskijuttu levisi niin nopeasti, ettei sitä tajunnu”
”2010-luvun alussa meitä oli muutama kundi Porista. Veivattiin vaan siinä lähikortteleissa. Ajettiin mimmejä kotiin ja yhtäkkiä puhelimet alko soida”
Sana kiiri. Kohta Lindholm kavereineen heitti taksikeikkaa jo Raumallekin. Seurasi Eura, Tampere ja niin edelleen.
”Tieverkosto oli valmis meidän tulemiselle. Treenattiin paljon. Just kääntymistä ja mäkilähtöä. Hakulisen Jussi kehitteli uusia reittejä. Mä keskityin vaan ajamaan suoraan ja kovaa”
Osa kansasta otti porilaiset omakseen ja eikä vähiten Olli Lindholmin luokseen kutsuvan, kapiaismaisen olemuksen vuoksi.
”Mä ajoin ja puhuin heille heidän kielellä. Rakkaudesta ja sitten ihan iloisistakin jutuista. Samalta aallonpituudelta.”
2010-luvun loppuun mennessä Porin pojat olivat ajaneet ison kansanosan sydämeen ikuisen haavan.
”On se mieletön tunne! Laitat silmät kiinni ja koko takapenkki huutaa yhtä aikaa sun kanssa, tarviitko kuittia.”
Vielä vuonna 2018 Olli Lindholm valittiin Vuoden Taksimieheksi. Sitten tapahtui taas jotain.
”Seuraavana syksynä en enää erottanut puheesta kadunnumeroita. 72 vai 78? Ei aavistustakaan”
Lindholmin taivas murtui. Hän ymmärsi, että fanit olivat kulkeneet mukana nimenomaan määrittelemättömän päämäärän vuoksi. Kyytiläiset olivat halunneet syvälle, mutta joutuneet aina vähän viereen sieltä, minne olivat ajatelleet pääsevänsä.
Se oli Lindholmille liikaa.
Hyvää kannattaa odottaa, nykyinen eläkeläinen muistelee ja kohentaa absoluuttista kuulolaitettaan. Viime keväänä Lindholm sai koko pään kattavan istutteen, jonka avulla hän pystyy kommunikoimaan auttavasti.
”Elämä on monivärinen”, kiteyttää Lindholm.
Tiiviin työnteon lomassa aikanaan salaa äänitetyt, sittemmin tuhkatut demonauhat, saavat Lindholmin huvittumaan.
”Suihkulaulua”, hän toteaa eikä tyylilleen uskollisesti varmaankaan vähättele.